14.3.–11.4.2015 / Group Exhibition »
Reetta Harju, Marjo Helenius, Kaija Hinkula & Annukka Visapää.
FESTIVO – JUHLAVASTI
Arvio 8.4.2015
Imatran taidemuseossa paraikaa olevaa näyttelyä voi lähestyä kuin musiikkiteosta. Kaija Hinkulan kolmen suuren maalauksen tummat sävyt jysähtävät yllättäen kuin patarummut Mahlerin Titanic-sinfonian jälkipuolen apassionato-osassa. Tätä ennen hienovaraisten sävelkulkujen kautta katsoja on kuin nukahtamaisillaan miellyttävään uneen niinkuin tapahtuu monen sävelteoksen adagiossa.
Hinkula on loistava maalari. Hänen maalauksiaan uskaltaa verrata Gerhard Richterin Bach-sarjaan. Maalari soinnuttaa väriä kerroksellisuuden kautta. Kahdessa suuressa maalauksessa The Opening ja Connections tumma värimassa on ilmavaa. Se on samaan aikaan vahvaa ja hiljaista.
Tummien värien tuntumassa väreilee äärimmäisen herkät sävyt. Tunnelma on juhlava kuin vanhoissa alttaritauluissa, joissa voimakas valo läpäisee synkän pilvikerroksen ja ilma hehkuu kuin kevään auringossa.
Näyttelyn disharmonia löytyy Marjo Heleniuksen installaatiosta Alku, jolla ei ole mitään tekemistä muiden näyttelyssä mukana olevien teosten kanssa. Se elää omaa elämäänsä toimien kuitenkin hienosti tilan ja valon kanssa. Sitävastoin Heleniuksen teoskokonaisuus Structure on tärkeä osa näyttelyn kokonaisuutta. Helenius on taidegraafikko, mutta tässä sarjassa väri on niin hieno ja hallitseva, että teoksen takana olevat monet ilmaisutekniikat ovat yhdentekeviä. Juuri tämä sarja tuo näyttelyyn scherzon, iloisen leikkimielisen tuulahduksen.
Musiikkitermiä käyttäen Reetta Harjun puupiirrokset voisi määritellä käsitteellä andante. Rauhallinen, hiljainen luonto on taiteilijalle tärkeä eikä hän poikkea tästä teemasta. Kaikki kuvat ovat samaa kokoluokkaa, samaa aihemaailmaa, samaa alikylläistä värimaailmaa, mutta ei tässä mitään vikaa ole.
Esimerkiksi vedos Gepardi on hallittua grafiikkaa. Mielenkiintoiseksi teoksen tekee äärimmäisen niukka valöörin vaihtelu. Siitä huolimatta se ei ole monotoninen.
Annukka Visapää on taitava tekijä, joka käyttää valokuvaa teknisen monipuolisesti, mutta samalla hän on ilmaisullisesti niukka. Juuri niukkuudessa on hänen voimansa. Olemisen Ulottuvuus, Unheimlich ( The dimension of being) on kromogeeninen värivedos silisecille. Teos koostuu useista pienistä vedoksista, jotka yhdessä teoksen nimen kanssa herättävät ajatuksen olemisen äärettömyydestä. Me olemme, mutta mitä on oleminen? Onko sillä rajoja? Annukka Visapää yrittää löytää vastausta kuvallisin keinoin tähän kysymykseen. Hän on hyvä esimerkki siitä mitä suomalainen, kansainvälisesti arvostettu valokuva on juuri nyt.
Onnistuneen ripustuksen ehdoton pointti on eri tekijöiden sekoittaminen keskenään. Taiteilijoiden työskentely painottuu nonfiguratiiviseen ilmaisuun, joka luo yhtäläisyyden. Raikkaus löytyy erilaisten massojen poljennosta eli suuret ja pienet, yksittäiset ja ryhmittäiset kuvat synnyttävät yhdessä ehyen näyttelykokonaisuuden.
Juhani Järvinen