7.7.–5.8.2018 / Group exhibition
Haiharan taidekeskus
Haiharankatu 30, Tampere
Haiharan taidekeskuksen kesä huipentuu 7.7. avautuvaan, valtakunnalliseen teemanäyttelyyn. 12. kerran järjestettävän näyttelyn aiheena on tänä vuonna Kerronta. Näyttely kokoaa yhteen tasokkaan ja monitahoisen valikoiman erilaisia taiteilijoita ja taiteenlajeja. Tänä vuonna koetaan mm. maalauksia, installaatioita ja videotaidetta.
Näyttelyn kuraattori Jarno Vesala kertoo tämän vuoden näyttelystä:
“Kerronta teemana voi olla hyvinkin suurieleinen, mutta näyttelyn alkuasetelmat ovat näennäisesti päinvastaiset. Näyttelyssä nähdään paljon pienieleisiä ja rauhallisia viitteitä tarinoista ja muistoista, joita katsoja olemassaolollaan täydentää. Pienieleisyydestä kasvaa hiljalleen vahvoja ja suuria teoksia. Myös Haiharassa nähtävien teosten tarinoiden kerronnassa kuuntelijalla on suuri merkitys. Tänä vuonna taiteilijoita on mukana ennätyksellisen vähän, monelta taiteilijalta on esillä useampi teos tai teoskokonaisuus.”
Haiharan taidekeskuksen valtakunnallinen teemanäyttely syntyi vuonna 2007 halusta käynnistää Tampereelle uusi kesänäyttelyperinne. Haiharan teemanäyttely on nyt vakiinnuttanut asemansa Suomen kesänäyttelykartalla. Näyttelyn teemaksi on pyritty valitsemaan eri vuosina keskenään mahdollisimman erilaisia otsikoita. Edellisvuosina näyttelyn teemoja ovat olleet muun muassa Vaahtokarkki (2012), Ruoka (2014) ja Läsnä (2016). Näyttely perustuu avoimeen hakuun ja sen hakijamäärät ovat vuosia pysyneet melko vakiona, vuosittain saapuu noin sata hakemusta.
Kerronta -näyttelyn taiteilijat ovat: Henna Aho, Ida Sofia Fleming, Kaija Hinkula, Tomi Hyttinen, Juho Järvi, Salla Myllylä, Elina Saalfeld, Laura Vainikka, Sanni Weckman, KOLME-kollektiivi; Jenni Haili, Marika Hyvärinen ja Kaisla Löyttyjärvi.
Kulttuuritalo Laikun Galleriassa on esillä lyhytelokuvia osana teemanäyttelyä. Mukana on mm. Jonna Kinan ” Arr. for a Scene” -lyhytelokuva, joka on dokumentaarinen muotokuva kahdesta foley-taiteilijasta ja heidän työskentelystään yhden elokuvahistorian tunnetuimman kohtauksen parissa (Alfred Hitchcockin Psykon, 1960, suihkukohtaus).
Näyttely avoinna 7.7.-5.8.2018 ti-su klo 12-18.
Haiharan taidekeskus, päärakennus ja Talli
Haiharankatu 30
Bussi 10 päätepysäkki
tampere.fi/haihara
KRITIIKKI
Martta Heikkilä 9.8.2018
Kerronta-teemanäyttely: taiteen pimeät puolet
Kesänäyttelyiden joukossa valtakunnallinen Kerronta-teemanäyttely on poikkeuksellinen kokonaisuus. Kuvataiteilija Jarno Vesalan kuratoima, Tampereen Kaukajärvellä sijaitsevassa Taidekeskus Haiharassa pidetty näyttely tarjoaa kesäisen huolettomuuden sijaan joukon teoksia, jotka eri taiteenlajien mahdollistamista näkökulmista heijastavat kuvan luonnetta, sen esitystä ja poissaoloa koskevia kysymyksiä.
Kaikki teokset ovat kertovia sikäli, että ne tulevat jostakin ja viittaavat jonnekin, taiteeseen tai sen ulkopuolelle. Samalla teokset ovat osa jotakin jatkumoa tai kertomusta, johon ne antavat oman lisänsä. Kerronta-näyttelyn yhdeksän taiteilijan ja yhden taiteilijayhteisön teokset eivät sellaisenaan muodosta yhteistä kertomusta, mutta silti ne kiistatta asettuvat osaksi käsitteellisen nykytaiteen perinnettä. Teosten joukossa pysäyttää ensimmäisenä Ida Sofia Flemingin Kaikki äitini -installaatio. Se koostuu taiteilijan äidille kuuluvista tilaan ripustetuista mustista vaatteista ja äänestä, joka syntyy kun kirjoitetaan käsin paperille. Vaikka näyttelyjulkaisun teksti paljastaakin, ettei teos liity suoraan kuoleman aihepiiriin, se saa miettimään filosofi Maurice Blanchot’n ajatusta tekstistä kirjoittajan poissaolona ja hautana. Ajan kulumiseen Flemingin installaatio kuitenkin vaikuttaa kytkeytyvän samoin kuin Salla Myllylän kaksikanavainen videoteos Haihara. Siinä vaihtuvat vuodenajat Haiharan kartanon puistoalueella; säätilat, ihmiset ja ajankohdat vaihtuvat, mutta kamera kuvaa liikkumatta. Teos on toteavuudessaan siten kuin taidetta ihmisen jälkeen, jolloin kamerasta on tullut kuvien nimetön subjekti.
Kuvaton kuva on myös Elina Saalfeldin teoksessa Interventio 1, jossa syaaniväri on muuttanut vanhan sisustustaulun kääntöpuoleltaan siniseksi – itse kuvapuoli on käännetty seinää kohti näkymättömiin. Täysin toisella tavoin kuvan negaatiota lähestyy Laura Vainikka, joka tuntuu teoksissaan kysyvän, mitä on näkeminen: mitä nähdään silloin, kun kuvassa ei nähdä mitään, vaan nähdään pelkkää mustaa pintaa, jos kohta mustuudessaan sävykästä? Kun valkokangas antaa muodon kuvan katoamiselle, jossa silti voi havaita muotoja, jopa mustan neliön, ja teosmaisia rajauksia? Vainikan tyylikkäissä, muun muassa tuhkalla toteutetuissa monotypiatelauksissa Mustaa paperilla ja Toinen II sekä Hajonta -installaatiossa tiivistyvät Kerronta-näyttelyn kysymykset kuvasta ja sen asemasta jälkenä, joka on aina jo suhteessa omaan menneisyyteensä. Niiden äärellä on myös Tomi Hyttinen, jonka paperimateriaalia hyödyntävissä teoksissa kuvista ja teksteistä näkyvät vain ohuet sirpaleet. Tällöin ne muuttuvat lähes ajatteluksi; Hyttinen näyttääkin kysyvän, missä kulkee kuvan ja kielen raja. Samoin Kaija Hinkulan liikettä ilmaisevat öljymaalaukset akryylilevylle ilmaisevat materiaalin pelkistystä. Kuvan ja sen fragmentin suhteesta on kysymys myös Sanni Weckmanin suurikokoisessa Arja-teoksessa, jonka elävä pinta syntyy kuivatuista ruusun terälehdistä, kuolleesta materiaalista.
Tunnelma vaihtuu toisessa näyttelytilassa, tallirakennuksessa, jossa ovat esillä Henna Ahon anarkistis-humoristinen Mentaaligetto-maalausinstallaatio ja KOLME-kollektiivin video Täsä tuscas, jossa tekijät luovat kasvoillaan tunnetiloja surrealistisen buto-estetiikan tapaan. Näyttely jatkuu vielä Tampereen keskustassa Kulttuuritalo Laikun eli vanhan kirjastotalon Galleriassa, jossa ovat esillä Jonna Kinan, Timo Wrightin ja Maija Blåfieldin lyhytelokuvat. Teokset sopivat Kerronnan kokonaisuuteen, jota yhdistävät kysymykset ihmisestä ja visuaalisuudesta.